Unelmamme on kasvaa asiakkaidemme kanssa. Meillä on läheiset välit, koska haluamme aidosti ymmärtää heidän arkeaan ja tilanteita. Olemme helposti lähestyttävä, ratkaisukeskeinen, joustava ja ahkera kahden kirjanpitäjän tilitoimisto, joka tekee työnsä täsmällisesti ja tehokkaasti. Pyrimme tekemään taloudenhallinnasta asiakkaillemme mahdollisimman helppoa ja yksinkertaista – selvennämme, selitämme ja opastamme niin, että syntyy ymmärrys omasta taloudesta.
Suosimme sähköistä kirjanpitoa, mikä mahdollistaa myös sen, että asiakkaamme ovat pitkin maailmaa: esimerkiksi Helsingissä, Jyväskylässä, Nivalassa, Lapissa, Tampereella ja Indonesiassa – ja pidämme itsekin siitä, että voimme tehdä töitä mistä päin maailmaa tahansa! Sähköistä kirjanpitoa tehtäessä tärkeitä ohjelmia ovat esimerkiksi Procountor Taloushallinto, Procountor Solo, e-Tasku, Meets, Telegram ja Holvi.
Meiltä voit kysyä mitä vain – tyhmiä kysymyksiä ei ole. Talousasiat ja esimerkiksi verot tuntuvat monesti monimutkaisilta ja jopa ankeilta ja raskailta, mutta ne ovat silti aina vain asioita, jotka voidaan selvittää. Haluamme auttaa sinua ymmärtämään talouttasi omien tarpeiden ja toiveiden perusteella. Olit sitten aloittamassa yritystoimintaa tai sähköistämässä nykyistä toimintaa.
Procountor Taloushallinnon avulla yrityksellä ja tilitoimistolla on aina pääsy samoihin tietoihin. Myyntilaskut lähetetään ohjelmistosta, ostolaskut saapuvat suoraan ohjelmistoon ja kuitit tallennetaan järjestelmään.
Kun tiliotteetkin saapuvat suoraan ohjelmaan ei yrittäjän tarvitse toimittaa enää tositteita ja laskuja erikseen kirjanpitäjälle. Kysy lisää mahdollisista tarjouksista.
eTaskun avulla toimitat kuitit, matkalaskut ja muut dokumentit kirjanpitäjäsi nähtäville napin painalluksella. Ei enää hukattuja kuitteja tai tuskailua Excelien kanssa.
E-tasku tarjoaa kaikille uusille yrityksille maksuttoman 30 päivän testijakson, jonka aikana pääsette tutustumaan palveluun. Laita viestiä niin laitamme sinulle kutsun
Sisältää tuloveroilmoituksen, konsultoinnin ja tilinpäätösasiakirjat.
Alk. 65€/h
Alk. 65€/h
Alk. 65€/h
Kaikkiin hintoihin lisätään 24% alv.
Meidän tilitoimiston missiona on päästä eroon turhasta talousjargonista ja sanoittaa kirjanpito ymmärrettävästi. Automatisoinnin avulla numerot löytävät paikkansa sutjakasti – ja onhan kirjanpito muutakin kuin numeroita! Tiimistämme löytyy talousjargonin avaaja ja kiteyttäjä.
Talousjargonin avaaja, joka selventää kaikki kiemurat perinpohjaisesti ja huolehtii siitä, että numerot ovat varmasti järjestyksessä ja omilla paikoillaan.
Olen kirjanpitäjä, joka nauttii tehdä työtä ihmisläheisesti ja asiakasta varten. Haluan olla asiakkaani tärkein työkaveri ja apuna niin pienemmissä kuin isommissakin yrityksen kasvun ja taloushallinnon haasteissa. Lähellä sydäntäni on aloittavien yritysten ja yrittäjien kanssa työskentely. Kokemusta on erikokoisista tilitoimistoista sekä erikokoisista ja monen eri alan asiakkaistakin. Kahta samanlaista työpäivää ei ole vielä reilun viiden vuoden tilitoimistouran aikana tullut koettua! Pidän ajatuksesta, että eri alojen asiakkaiden myötä pääsen kurkistamaan eri alojen ytimeen ja oppimaan lisää myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Luonteeltani olen huolehtiva, järjestelmällinen ja ahkera. Pidän ongelmien ratkaisemisesta ja tämän myötä myös muiden auttamisesta. Töiden vastapainoksi tykkään rentoutua ulkoilemalla, kokeilemalla uusia leivontareseptejä ja kuuntelemalla äänikirjoja.
Yrityksen taustalla nykyisin viihtyvä jargonin kiteyttäjä Jenna, joka nauttii aloittavien yrittäjien auttamisesta sekä yritysten prosessien automatisoinnista.
Ryhdyin yrittäjäksi jo opiskellessani TAMKin Proakatemialla yrittäjyyttä ja tiimijohtamista. Olen luonteeltani ahkera ja ratkaisukeskeinen tyyppi. Tykkään myös paljon tanssia, hengailla metsässä ja keittiössä. IG-tilillä @taloushaapala jaan vinkkejä ja tietoa aloittaville yrittäjille, omien yrittäjä kokemusten ja taloushallinnon asiantuntijuuden osaamisella.